Kotkaniemi-säätiö

Suomen itsenäistymisen merkkihenkilön Pehr Evind Svinhufvudin Kivijärven äärellä luonnon helmassa sijaitseva kotitalo Kotkaniemi sijaitsee Luumäellä, noin 20 kilometrin päässä Lappeenrannasta. Kotkaniemessä löytyy päärakennuksesta kotimuseon lisäksi kahvila ja kokoustiloja, sekä 1930-luvun asuun restauroitu puutarha piharakennuksineen.

Kotkaniemi on presidentti P. E. Svinhufvudin ja hänen puolisonsa Ellen Svinhufvudin kotimuseo. Svinhufvud valittiin vuonna 1908 kihlakunnantuomariksi Lappeen tuomiokuntaan. Samalla hän osti edeltäjänsä Alfred Thomén perikunnalta Kivijärven äärellä sijaitsevan Kotkaniemen tilan, jonka päärakennus oli valmistunut kymmenen vuotta aikaisemmin vuonna 1898.

Kotkaniemi rakennettiin maalaistuomarin kodiksi ja virkataloksi. Kotkaniemi oli presidentti P.E. Svinhufvudille koti, jota hän piti tukikohtanaan valtiollisten tehtäviensä aikana ja jonne hän palasi niiden päätyttyä. Kotkaniemessä on asunut ja sitä ylläpitänyt neljä sukupolvea Svinhufvudeja.

Kotkaniemi siirtyi Museoviraston omistukseen vuosituhannen vaihteessa ja se avattiin Museoviraston ylläpitämänä museona kesällä 2000. Sittemmin Museovirasto luopui museotoiminnasta Kotkaniemessä. Senaatti-kiinteistöt eli valtio toteutti Kotkaniemeen mittavan peruskorjauksen 2016–2017 aikana, ja tuolloin Kotkaniemi on ollut suljettu yleisöltä. Loppuvuodesta 2017 valtio luovutti Kotkaniemen Museovirastolle, joka toimii paikassa vuokralaisena. Museon aukiolosta ja näyttelyjen ylläpidosta vastaa jatkossa Kotkaniemi-säätiö. Kotimuseo avautuu uusittuna toukokuussa 2018.

www.kotkaniemi.fi

Kotkaniemi ennen.

Kotkaniemi ennen.

 

Valtioneuvos Uosukainen ja lehdistöneuvos Vesikansa Kotkanniemen portailla.

Valtioneuvos Uosukainen ja lehdistöneuvos Vesikansa Kotkanniemen portailla.

 

Kotkaniemi02

Kotkaniemi tänään.

 

kirjallisuuspalkinnot

P.E. Svinhufvudin muistosäätiö – P.E. Svinhufvuds minnesstiftelse

Lue lisää

kirjallisuuspalkinnot

Palkinnot

P. E. Svinhufvudin muistosäätiön palkinto 15.12.2017

Lue lisää

Kotkaniemi-säätiö

pehr27.tif

 

Taideteokset ja muistomerkit

Svinhufvudin hautamuistomerkki pää