P. E. Svinhufvudin 151. syntymäpäivä 15.12.2012, Ostrobotnia. P. E. Svinhufvudin muistosäätiön hallintoneuvoston vuosikokous

Hallintoneuvoston puheenjohtaja, valtioneuvos Riitta Uosukainen:

Vahvasta suunnittelusta väkevään toimintaan

Tasavallan presidentti P. E. Svinhufvudin 150-vuotisjuhlinta oli vahvaa toimintaa. Synkeää väriä loi uhka, joka tiivistyi Kotkaniemen ylle. Samalla kuitenkin saatoin uutena hallintoneuvoston puheenjohtajana panna merkille hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten kyvyn reagoida uhkiin, tarttua toimiin, saada mukaan erittäin etevät asiantuntijat professori Vilhelm Helanderin ja akateemikko Juha Leiviskän. He ovat täällä tänään, kiitos siitä.

Mutta rahoitusprojekti se vasta luovuutta kysyy. Kiitän hallituksen puheenjohtajaa Jyrki Vesikansaa ja hänen hallituksensa jäseniä, todellisia komeettoja, joista nimeltä mainitsen vaivojaan säästämättömän tohtori Vesa Määtän. Jokaisella jäsenellä oli erikoistehtävä, jokainen hoiti työnsä hyvin, hallitus oli erittäin laadukas työssään. Tämä työ jatkuu ja vaatii sisua.

Hallitusta komppasi – nykyään on muotia sanoa että komppasi – hallintoneuvosto omalla tavallaan. Kaikki tuntemani ja toiminnassa olevat tekivät töitä sitoutuneesti. Täällä esitellään toimintakertomus, toimintasuunnitelma, tilinpäätös, tulo- ja menoarvio. Taloudenhoitaja on vakaasti pitänyt langat käsissään.

Kiitän täten etevästi toimineita, joista useimmat tavalla tai toisella jatkavat työtä P. E. Svinhufvudin muiston kunnioittamiseksi. Yksi meistä ei enää jatka, filosofian tohtori Eero Elfengren on saanut kutsun korkeampiin kokouksiin. Hänen muistoaan kunnioitamme.

Hyvät kuulijat, yritän tässä jatkaa FT Martti Häikiön työtä puheenjohtajana. Samalla lausun iloni hänen nykyisestä toiminnastaan. Hän on jo tähän asti kirjoittanut niin komeita, liioittelemattomia, kirkasjärkisiä tutkimuksia – viimeksi käytin lähteenä erääseen puheeseen Alkon historiaa – että sopii odottaa suuria P. E. Svinhufvud -tutkimuksestakin.

En ole mikään googlen ihailija, mutta kuunnelkaapa tekstiä siitä rakkineesta:

“P. E. Svinhufvud oli Venäjästä irtautumiseen johtaneen poliittisen taistelun näkyvin hahmo. Svinhufvud johti itsenäisyysjulistuksen antanutta ja vallankumouksen kukistanutta senaattia ja hankki Saksan tuen puolustuksen vahvistamiseksi. Pääministerinä ja presidenttinä hän johti 1930-luvulla kommunisminvastaisten lakien säätämistä ja taltutti Mäntsälän kapinaksi kärjistyneen oikeistoradikalismin sekä ohjasi Suomen ulkopolitiikan pohjoismaisen yhteistyön tielle. Vasemmistovastaisen asenteensa vuoksi hänestä ei tullut koko kansan presidenttiä, vaikka hän leppoisana “Ukko-Pekkana” nauttikin laajaa suosiota.”

Seitsemällä ja puolella rivillä Martti Häikiö kertoo olennaisen P.E. S.:sta vaikkapa nuorille, joiden historian taju on häilyvä. Onnea ja kärsivällisyyttä vain tutkija-Häikiölle, joka on hienosti korostanut myös P. E. Svinhufvudin vaikutusta eduskunnan työhön. “Pitkäaikaisen puhemiehen käsialaa on pitkälle se verraten arvokas tyyli, jolla asioita eduskunnan täysistunnoissa on siitä pitäen käsitelty”, kirjoittaa Häikiö. Näin ajattelen myös minä, vaikka taas on 14.12.12 ollut “rähinäyö eduskunnassa – “pelin politiikkaa” ja “halveksuntaa”. Roskat karisevat – Ukko-Pekan tyyli pysyy.

Minulle läheiseksi käynyt FT, kansanedustaja Tekla Hultin on kuvannut päiväkirjassaan P. E. Svinhufvudia mm. 5.12.1917: “Eilen hallitus esitti itsenäisyysjulistuksen eduskunnassa. Hallitus in corpore, täyslukuisena, Svinhufvud etunenässä, lujana ja tukevana, niin kuin hänen oli tapana seisoa valtaistuinsalissa tsaarin edustajan edessä. Hän luki julistuksen voimakkaalla, ilmeikkäällä äänellä korostaen tärkeimpiä sanoja. Siinä oli Lutherin asento: “Tässä seison, enkä voi muuta, tulkoon mitä tahansa”.

Puoli eduskuntaa kuunteli julistusta seisoaltaan. Toinen puoli – Gyllingiä lukuun ottamatta – istui, osoittaen siten, että siltä tyystin puuttui historiallinen muotoaisti ja kaikki käsitys siitä, miten tällaisessa tilaisuudessa on käyttäydyttävä. Tekla Hultin kertoo läsnä olleen Puolan Pietarin-lähettilään kysyneen: Oliko tämä nyt itsenäisyysjulistus? – Toisella tavoin olisivat varmaan hänen kansalaisensa, tuliset puolalaiset, semmoista julistusta tervehtineet.

Ajat olivat täynnä merkityksiä, aktivismi ja passivismi pulppuilivat, Kagaali oli tärkeä; Svinhufvudia kutsuttiin Kagaalissa nimellä Tukeva. Tekla Hultinille oli toiminta Kagaalissa äärimmäisen tärkeää – taivasosuutta myöten.

Hyvät kuulijat, kannattaa lukea vanhoja kirjoja, että tietää, mikä uusissa on uutta. Eduskunnan ja nuoren Suomen alkutaival kertovat merkillisyyksiä Suomen kansasta ja sen päättäjistä. Näitä kummajaisia saamme tarkkailla nytkin.

Kehät kiertyvät umpeen yhä uudelleen. Muistosäätiöitä tarvitaan, tutkijoita tarvitaan – ja rahaa hyviin tarkoituksiin tarvitaan.

Meillä on ilo ryhtyä allekirjoittamaan Kotkaniemi-säätiön säädekirjaa. Pyydän Jyrki Vesikansaa, Hilkka Suoanttilaa, Pentti Airiota ja Anne Ukkosta ryhtymään toimeen.