Hovioikeudenasessori Pehr Evind Svinhufvud päätti lokakuussa 1914 asettaa oman uransa ja vapautensa vaakalaudalle puolustaakseen autonomisen Suomen omaa lainsäädäntöä.

P. E. Svinhufvud katsoi, että Suomen asioiden esittelyssä noudatettiin järjestystä, joka ei ollut Suomen lakien mukainen. Prokuraattori Konstantin Kasanskia ei voitu pitää Svinhufvudin näkemyksen mukaan Suomen laillisena prokuraattorina.

Kuukausi myöhemmin Kasanski ryhtyi toimiin. Ne johtivat siihen, että kenraalikuvernööri F. A. Seyn erotti Svinhufvudin virastaan ja määräsi hänet karkotettavaksi Siperiaan.

Svinhufvud pidätettiin kesken Luumäen käräjiä 25.11.1914 ja vietiin Siperiaan, jossa hän vietti runsaat kaksi vuotta. Hän palasi Suomeen juhlittuna sankarina maaliskuussa 1917.

Hovioikeudenasessori Pehr Evind Svinhufvud oli nimitetty Lappeen tuomiokunnan tuomariksi vuonna 1908. Hänet oli valittu Suomen ensimmäiseen yleisillä ja yhtäläisillä vaaleilla valittuun eduskuntaan jo 1907 Mikkelin läänin vaalipiiristä.

Vuosina 1908–1917 hän toimi Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä valittuna kansanedustajana. ”Laittomuuden tunnetuimpana vastustajana” hänet valittiin eduskunnan puhemieheksi kaikille valtiopäiville 31.1.1913 saakka.

Sen jälkeen kun Svinhufvud ei enää ollut puhemiehenä, hänellä oli mahdollisuus vastustaa Venäjän sortovaltaa muilla keinoilla.

7.10.1914

Lokakuussa 1914 oli aika ryhtyä toimeen. Siihen tarjoutui tilaisuus, kun keskiviikkona 7.10. Svinhufvudille saapui kirje hänen kotiinsa Kotkaniemeen.

6.10. päivätyssä kirjeessä prokuraattori Konstantin Kasanski kehotti Lappeen tuomiokunnan tuomaria lähettämään prokuraattorille lyhennysotteen erään Valkealan kihlakunnanoikeudessa 11.1.1913 ratkaistun rikosjutun pöytäkirjasta.

Kirje ei sisällöltään ollut tavallisuudesta poikkeava. Prokuraattorilla oli oikeus saada tuomioistuimilta jäljennöksiä rikosjuttujen pöytäkirjoista samoin kuin myöhemmin oikeuskanslerilla, joksi prokuraattorin virkanimike Suomen itsenäistyttyä muutettiin.

Se, mihin seuraamuksiin kirje johti, on maamme historiaa.

Kyseessä oli Valkealan välikäräjillä 6.11.1912 sekä 10. ja 11.1.1913 käsitelty juttu, jossa Venäjän alamainen Aleksej Julianoff Osipoff oli tuomittu poliisin vastustamisesta, juopumuksesta, virkamiehen solvaamisesta virantoimituksessa ja kruunun omaisuuden vahingoittamisesta yhdistettyyn kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen.

Oikeuden puheenjohtajana istunnossa oli Viipurin hovioikeuden määräyksestä toiminut eräs hovioikeuden auskultantti.

31.10.1914

Svinhufvud ei pitänyt kiirettä vastaamisella. Kului melkein koko lokakuu ennen kuin hän 31.10.1914 lähettämässään virkakirjeessä ilmoitti prokuraattorinvirastolle, ettei hän pitänyt Kasanskia Suomen laillisena prokuraattorina ja ettei hän sen vuoksi katsonut olevansa oikeutettu lähettämään tälle pyydettyä lyhennysotetta.

Svinhufvud tiesi vastauksellaan haastavansa Kasanskin ja samalla koko Venäjän hallinnon Suomessa. Ja arvasi toki, että hänen vastauksellaan tulisi olemaan hänelle ja koko hänen perheelleen vakavat seuraukset. Päätös perustui pitkään harkintaan ja varmasti myös keskusteluihin puolison Ellen Svinhufvudin kanssa.

Laillisuusmies ei kuitenkaan katsonut voivansa toimia toisin. Svinhufvud oli perustuslaillinen, joka piti tuomarien ja virkamiesten vastarintaa oikeuskysymyksenä eikä nähnyt poliittisen tarkoituksenmukaisuuden tarjoavan kompromisseja.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Svinhufvud haastoi autonomisen Suomen venäläiset vallanpitäjät. Keisari Nikolai II oli erottanut hänet ja 16 muuta virkamiestä Turun hovioikeuden virasta jo vuonna 1903, kun he eivät olleet suostuneet noudattamaan perustuslain vastaisesti annettua asevelvollisuuslakia.

Eduskunnan puhemiehenä 1907–1913 Svinhufvudin laillisuutta korostaneet puheet eduskunnan avajaisissa olivat useita kertoja johtaneet eduskunnan hajottamiseen. Valtiopäivien avajaisissa 1909 hän oli lausunut: ”Suomen eduskunta ryhtyy työhönsä aikana, jolloin Suomen kansan mieltä synkistyttää tieto siitä, että Suomen asiain esittelyssä Korkealle Hallitsijalle edelleen noudatetaan järjestystä, joka on soveltumaton Suomen lakeihin ja käytännössä tuhoisa.”

29.11.1914

Svinhufvudin vastaus sai prokuraattori Kasanskin reagoimaan, kuten oli tarkoituskin. Kirjeessään 9.11.1914 prokuraattori pyysi Viipurin hovioikeutta vaatimaan kyseisen lyhennysotteen Svinhufvudilta ja lähettämään sen prokuraattorinvirastoon.

Samana päivänä Kasanski kehotti hovioikeuden kanneviskaalille lähettämällään kirjeellä tätä nostamaan Svinhufvudia vastaan virkasyytteen hänen tahallisen menettelynsä johdosta.

Kasanski piti raskauttavana asianhaarana sitä, että ”Svinhufvud ei ole ainoastaan jättänyt noudattamatta minun lakiin perustuvaa pyyntöäni vaan on menettelyllään myöskin viivyttänyt sen asian tutkimista ja ratkaisua”, jota varten hän oli lyhennysotetta pyytänyt.

11.11.1914

Kahden päivän kuluttua, 11.11.1914, Viipurin hovioikeus käski vt. sihteerin käsikirjeellä Svinhufvudin lähettämään hovioikeudelle Kasanskin pyytämän pöytäkirjanotteen.

Prokuraattori Kasanski puolestaan tiedotti kenraalikuvernööri F. A. Seynille Svinhufvudin niskoittelusta

13.11.1914

Kenraalikuvernööri F. A. Seyn toimi viivyttelemättä ja erotti 13.11.1914 päivätyllä kirjeellä Svinhufvudin Lappeen tuomiokunnan tuomarin virasta ja kehotti senaattia täyttämään viran.

Seyn katsoi Svinhufvudin mitä jyrkimmässä ja häikäilemättömimmässä muodossa kiistäneen vuonna 1912 annetun ns. yhdenvertaisuuslain voimassaolon ja sen nojalla ”Hänen Majesteettinsa Keisarin korkeimman omakätisesti allekirjoittamalla julistuksella tapahtuneen senaattori Kasanskin prokuraattoriksi nimittämisen laillisuuden”. Ns. yhdenvertaisuuslain mukaan Venäjän kansalaisilla oli Suomessa samat oikeudet kuin suomalaisilla.

Seynin mukaan Svinhufvudia ei enää voitu suvaita valtion palveluksessa yleensä eikä varsinkaan tuomarina.

16.11.1914

Kului kolme päivää ja senaatti vastasi ryhtyneensä toimenpiteisiin.

Pikalähetit kulkivat nopeasti. Viipurin hovioikeus vapautti 16.11.1914 P. E. Svinhufvudin toimittamasta välikäräjät Lappeen käräjäkunnassa ja antoi hänen pojalleen, auskultantti Yngve Svinhufvudille määräyksen toimittaa nuo käräjät.

Tätä määräystä ei kuitenkaan lähetetty. Se johtui siitä, että hovioikeuteen oli tullut tieto P.E. Svinhufvudin 13.11. tapahtuneesta virasta erottamisesta; häntä ei voitukaan vapauttaa käräjien toimittamisesta, koska hän ei enää ollut Lappeen tuomiokunnan tuomari.

Jo seuraavana päivänä hovioikeus kuitenkin antoi Yngve Svinhufvudille muutoin samansisältöisen määräyksen, mutta perusteena oli nyt virkaa hoitamaan määrätylle auskultantille Toivo Tapanaiselle annettu vapautus noiden käräjien toimittamisesta.

Yngve Svinhufvud toimittikin välikäräjät Lappeen käräjäkunnassa 19.–21.11.1914. Svinhufvud puolestaan lähetti 16.11. Viipurin hovioikeuden pyytämän lyhennysotteen hovioikeudelle, joka lähetti sen edelleen Kasanskille.

17.11.1914

Viipurin hovioikeus lähetti P.E. Svinhufvudille 17.11.1914 avoimen kirjeen ”koskeva Lappeen tuomiokunnan tuomarinvirkaa”. Sama kirje lähti myös Viipurin läänin kuvernöörille.

Samana päivänä hovioikeus julisti Lappeen tuomiokunnan tuomarinviran ja myös sen sijaisuuden haettavaksi sekä määräsi auskultantti Toivo Tapanaisen hoitamaan tuota virkaa sen ollessa avoinna. Toinen auskultantti Elias von Hertzen määrättiin toimittamaan Luumäen käräjäkunnan 24.11. aloitettavat syyskäräjät.

20.11.1914

Perjantaina 20.11.1914 Svinhufvud vastaanotti Viipurin hovioikeuden kautta jäljennöksen kenraalikuvernöörin 13.11.1914 antamasta päätöksestä, joka koski erottamista Lappeen tuomiokunnan tuomarin virasta, sekä Tapanaiselle annetun määräyksen toistaiseksi hoitaa tuota virkaa.

23.11.1914

Viikonloppuna tuomari ja hänen auskultanttinsa muotoilivat omat vastauksensa. Hovioikeus sai Svinhufvudilta 23.11. kirjeen, jossa hän ilmoitti pitävänsä kenraalikuvernöörin erottamispäätöstä pätemättömänä, koska sitä ei ollut tehty lain mukaisesti.

Voimassa olevan, vuonna 1789 annetun yhdistys- ja vakuuskirjan mukaan tuomari voitiin erottaa virastaan vain laillisen tutkimuksen ja tuomion kautta.

Svinhufvud esitti, että vuoden 1912 yhdenvertaisuuslaki, johon kenraalikuvernööri oli nojautunut, oli annettu voimassa olevan lain vastaisesti ja oli siten pätemätön.

Samoin perustein myös Toivo Tapanaiselle annettu viranhoitomääräys oli pätemätön. Tapanainen pyysi, että hovioikeus vapauttaisi hänet tuomarinviran hoitamisesta muun muassa siksi, ettei hän ”nykyään ollut halukaskaan” hoitamaan tuota viransijaisuutta.

Elias von Hertzen puolestaan kieltäytyi hovioikeuteen lähettämässään kirjeessä noudattamasta hovioikeuden hänelle antamaa määräystä toimittaa Luumäen syyskäräjät, koska piti Svinhufvudin erottamista laittomana.

Hovioikeus lähetti Svinhufvudin ja von Hertzenin kirjeet jo samana päivänä senaatille ja Keisarilliselle Majesteetille.

24.11.1914

Luumäen käräjäkunnan syyskäräjät aloitettiin tiistaina 24.11.1914. P. E. Svinhufvud toimi erottamispäätöksestä piittaamatta koko päivän kihlakunnanoikeuden puheenjohtajana.

Kaikki lautamiehet – Joonas Mentula, Joonas Suoanttila, Joonas Holtari, Matti Salmi, Manu Karvonen, Taavetti Punkkinen ja Ville Taina – ilmoittivat haluavansa istua käräjät hänen johdollaan. Syyttäjänä toimi Luumäen piirin kruununnimismies Oskar Theodor Nordström.

Pöytäkirjan alkuun kirjattiin:

Ensimmäinen istuntopäivä sujui normaalisti.

Tuohon aikaan oli käytäntönä, että jutut haastettiin tiettyihin käräjiin ja vasta käräjien ensimmäisenä päivänä jutut ”jaettiin” eli määrättiin, minä päivänä mikin juttu tullaan käsittelemään.

Sen vuoksi varsinaiseen juttujen käsittelyyn päästiin ensimmäisenä istuntopäivänä vasta melko myöhään iltapäivällä. Tuona päivänä käsiteltiin kolme testamentin valvontaa, yksi velkomusjuttu, kolme kiinnitysasiaa ja neljä holhoojan määräämistä.

25.11.1914

Toisena istuntopäivänä, keskiviikkona 25.11., Svinhufvudin toimiessa edelleen puheenjohtajana, käräjäsali oli täynnä väkeä ja paikalla olivat istuntoa seuraamassa myös auskultantit Elias von Hertzen ja Yngve Svinhufvud, tuomarin poika.

Istunnossa käsiteltiin – paitsi lukuisia lainhuudatusasioita – kymmentä varsinaisasiaa. Niistä viisi oli velkomusjuttuja, muista yksi koski perittäväksi siirrettyjen saatavien tilitystä, toinen korvausta, kolmas testamentin valvontaa ja neljäs palveluspalkkaa.

Niiden jälkeen otettiin käsiteltäväksi asia, josta on käräjillä pidetyn tuomioluettelon asiakohtaan merkitty vain: ”Kesken jäänyt kun puheenjohtaja vangittiin omistusoikeutta ulosmitattuun irtaimistoon.” Asiat, jotka oli ollut määrä käsitellä myöhemmin samana päivänä, jäivät kokonaan käsittelemättä. Samoin kävi seuraavalle päivälle jaettujen asioiden.

Kihlakunnanoikeuden pöytäkirjassa ei mainita mitään siitä asiasta, jonka käsittely jäi puheenjohtajan vangitsemisen johdosta kesken. Asia siis oikeastaan ”katosi”.

Käsiteltävänä oli ollut talollisen Manu Juhonpoika Venäläisen kanne talollista Kalle Koivulaa ja torppari Antti Hyyrystä vastaan.

Jutussa oli meneillään todistajankuulustelu, kun käräjätalon pihaan tuli noin kello 4 jpp. auto ja siitä nousi viisi poliisimiestä, jotka tunkeutuivat istuntosaliin, keskeyttivät istunnon ja määräsivät Svinhufvudin nousemaan kyytiin.

Kesken jääneen jutun käsittelyä jatkettiin vasta talvikäräjillä 27.4.1915, jolloin puheenjohtajana toimi eräs auskultantti. Tuolloin pöytäkirjaan merkittiin:

Mutta palaamme nyt marraskuun 1914 tapahtumiin.

Suomen santarmihallituksen päällikkönä toimiva eversti antoi kenraalikuvernöörille 28.11.1914 salaisen selostuksen, jonka mukaan Lappeen tuomiokunnan tuomariin Pehr Evind Svinhufvudiin kohdistuneessa tarkkailussa oli havaittu seuraavaa:

26.11.1914

Kenraalikuvernööri Seyn määräsi jo 26.11. Svinhufvudin karkotettavaksi Tomskin kuvernementtiin.

Päätöksessä kerrotaan Svinhufvudin osoittamasta röyhkeydestä, kunnioituksen puutteesta, omavaltaisuudesta, lakia kohtaan osoitetusta tottelemattomuudesta ja virasta erottamisesta.

Kenraalikuvernöörin kanslia lähetti vielä sähkeen Viipurin läänin kuvernöörille Svinhufvudin karkottamisesta ja Suomen Santarmihallituksen päällikölle ”täysin luottamuksellisen” kirjeen.

Kirjeissä määrättiin Svinhufvud kuljetettavaksi Luumäeltä Viipurin ”tyrmään” ja sieltä edelleen Petrogradiin, sieltä Tomskin kuvernementtiin toimitettavaksi. Samalla ilmoitettiin, että kopio karkotuspäätöksestä tullaan lähettämään seuraavana aamuna pikalähetillä. Asiasta tiedotettiin myös Suomen rautateiden santarmipoliisihallituksen päällikölle.

Kenraalikuvernööri piti välttämättömänä, että Svinhufvudin karkotus tapahtuisi viivyttelemättä yhdessä Viipurin kuvernöörin henkilöstön ja santarmihenkilöstön kanssa.

Svinhufvud toimitetaan Viipurin vankilaan, josta santarmialiupseerin tulee saattaa Svinhufvud Petrogradiin luovutettavaksi Petrogradin kuvernöörille sieltä edelleen toimitettavaksi Tomskin kuvernementtiin.

Myös Viipurin läänin kuvernööri oli nopea. Hän erotti 26.11.1914 Luumäen piirin nimismiehen Oskar Theodor Nordströmin virastaan, koska tämä ei ollut noudattanut kuvernöörin määräystä estää Svinhufvudia ryhtymästä tuomarinvirkaan kuuluviin tehtäviin Lappeen tuomiokunnassa.

Virkaa määrättiin oman virkansa ohella hoitamaan Säkkijärven piirin nimismies A. Hagman. Nimismies Nordström tuomittiin myöhemmin niskoittelunsa johdosta kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen.

Hovioikeus puolestaan määräsi auskultantti Armas Katteluksen saattamaan loppuun Luumäen syyskäräjät.

27.11.1914

Viipurin hovioikeuden presidentti lähetti 27.11.1914 kenraalikuvernöörille kirjeen, jossa hän kuvasi Svinhufvudin erottamista koskevan asian käsittelyä hovioikeudessa.

Hovioikeuden presidentti ilmoitti, että Svinhufvudin ja von Hertzenin kirjeet oli 23.11.1914 lähetetty Suomen senaattiin, ja jatkoi:

30.11.1914

Luumäen syyskäräjiä jatkettiin vihdoin maanantaina 30.11.1914, josta alkaen käräjien loppuun kihlakunnanoikeuden puheenjohtajana toimi hovioikeuden määräämänä Viipurin lääninhallituksen ylimääräinen esittelijä, hovioikeudenauskultantti Armas Kattelus. Lautamiehet olivat samat kuin käräjien alussa 24.–25.11.

Puheenjohtaja Kattelus on kirjannut pöytäkirjaan seuraavan selostuksen:

Svinhufvudilta hänen pidättämisensä vuoksi kesken jäänyt ”kadonnut” juttu pulpahti esille vasta 27.4.1915 Luumäen talvikäräjien pöytäkirjassa.

Sieltä ilmeni, että tuolloin otettiin esille hovioikeuden kihlakunnanoikeuteen palauttama asia, joka koski ”omistusoikeuden todentamista ulosmitattuun irtaimeen omaisuuteen”, tarkemmin sanottuna lehmään. Oikeuden puheenjohtajana toimi nyt eräs hovioikeudenauskultantti.

Juttua ei nytkään ratkaistu vaan se lykättiin vuoden 1915 syyskäräjiin.

2.12.1914

Senaatin oikeusosasto tiedotti Svinhufvudin asian käsittelystä kenraalikuvernöörille kirjeellä. Senaatti ilmoitti, että sen jälkeen kun ”Teidän ylhäisyytenne oli erottanut Lappeen tuomiokunnan tuomarin Hovioikeudenasessori Pehr Evind Svinhufvudin virasta” Viipurin hovioikeus oli julistanut viran haettavaksi 17.11.1914. Myöhempi sisältö oli jokseenkin sama kuin hovioikeuden presidentin 27.11.1914 kenraalikuvernöörille lähettämässä, edellä selostetussa kirjeessä.

Myös auskultanttien Tapanaisen ja von Hertzenin osalta asiaa käsiteltiin senaatin oikeusosaston istunnossa 2.12.1914. Toimitetussa äänestyksessä oikeustoimituskunnan virkaa toimittava päällikkö, senaattori, kenraaliluutnantti Baranowsky lausui kantanaan, että ”KEISARILLISEN Senaatin oli Hänen Ylhäisyydelleen maan Kenraalikuvernöörille saatettava edellä mainitut asiakirjat”.

Senaattorit K. Auer, A.W. Ruusuvaara, K.R. Helanen, Johannes Pesonen, B. Anneberg ja varapuheenjohtaja Saarikoski olivat samaa mieltä kuin senaattori Baranowsky. Senaattorit Walter Andersin ja Alfred Liuksiala puolestaan olivat vähän lievemmällä kannalla.

He olisivat jättäneet asian auskultantti von Hertzenin osalta vain prokuraattorille ”sitä toimenpidettä varten, johon prokuraattori mahdollisesti katsoi aihetta olevan”. Äänestyksen tulos oli näin ollen, että senaatti päätti lähettää hovioikeuden kirjeessä mainitut asiakirjat kenraalikuvernöörille.

Senaatin oikeusosasto ilmoitti kenraalikuvernöörille, tämän vaadittua auskultanttien Elias von Hertzenin ja Toivo Tapanaisen rikoksen ”ankaraa tuomitsemista”, toimittaneensa heitä koskevat asiakirjat myös prokuraattorille sitä toimenpidettä varten, johon asianhaarat antavat aihetta.

Kirjeessään kenraalikuvernöörille senaatti lausui muun muassa:

Kenraalikuvernöörin ilmoitus auskultantti Toivo Tapanaisen osalta ei ollut yhtä ankara kuin von Hertzenin osalta. Siinä ei mainita sotatilan aikaisesta kovennetusta rangaistuskäytännöstä.

Viipurin hovioikeus oli hylännyt Tapanaisen anomuksen vapautua hovioikeuden määräyksestä hoitaa Lappeen tuomiokunnan tuomarinvirkaa ”hovioikeuden hänelle aikaisemmin uskomain tointen johdosta karttuneitten töitten tähden ja sen takia, ettei hän nykyisten olosuhteiden vuoksi halunnut hoitaa puheenalaista tuomarinvirkaa”.

”Hovioikeus oli jättänyt Hovioikeuden Kanneviskaalin toimeksi sen syytteen nostamisen, johon auskultantti Tapanaisen kieltäytyminen täyttämästä Hovioikeuden hänelle uskomaa tehtävää voisi aihetta antaa.”

7.12.1914

Svinhufvud vietiin Viipurin lääninvankilasta 7.12.1914 junalla Pietariin. Sitä seuraavan päivän iltana matka jatkui kohti Siperiaa.

Samana päivänä Viipurin hovioikeus lakkautti Toivo Tapanaiselle antamansa viransijaisuusmääräyksen ja määräsi auskultantti Armas Katteluksen hoitamaan Lappeen tuomarinvirkaa. Hovioikeus lähetti asiasta kirjeen myös Keisarilliselle Majesteetille.

Samaan aikaan, joulukuun 1914 puolivälissä, P. E. Svinhufvud oli puolisonsa Ellen Svinhufvudin kanssa reessä matkalla Tomskista Tymskojeen, jonne he saapuivat 22.12.1914. Kaksi kuukautta aikaisemmin tehty päätös haastaa Venäjän hallinto johti kaksi vuotta ja kolme kuukautta kestävään karkotukseen Siperiassa.

15.1.1915

Viipurin hovioikeus asetti Lappeen tuomiokunnan tuomarinvirkaan ehdolle ensimmäiselle sijalle Heinolan tuomiokunnan tuomarin, asessori Johannes Eliel Viljomaan, toiselle sijalle Turun hovioikeuden hovioikeudenneuvoksen Karl Hjalmar Schreckin ja kolmannelle sijalle Saarijärven tuomiokunnan tuomarin, asessori Martti Evert Tähkäpään. Senaatti nimitti 1.7.1915 Lappeen tuomiokunnan tuomariksi hovioikeudenneuvos Schreckin.

16.1.1915

Senaatti määräsi senaatin ylimääräisen kopistin, varatuomari K. N. Pakkalan hoitamaan Lappeen tuomiokunnan tuomarinvirkaa toistaiseksi ja kunnes virka vakinaisesti täytetään.

Auskultantit tuomittiin vähän myöhemmin rangaistuksiin, Toivo Tapanainen neljäksi ja Elias von Hertzen viideksi kuukaudeksi vankeuteen.

LÄHTEET

Arkistolähteitä

Kansallisarkisto, Helsinki

Kenraalikuvernöörin kanslia

Fb 1013 78:2 1914

Prokuraattorin toimituskunta

Db:103 Kirje- ja päätöstaltiot 1914

Kansallisarkisto, Mikkeli

Lappeen tuomiokunta

Cac:35 Luumäen käräjäkunnan talvikäräjät 1914, varsinaisasiat

Cac:36 Luumäen käräjäkunnan syyskäräjät 1914, varsinaisasiat

Cac:37 Luumäen käräjäkunnan talvikäräjät 1915, varsinaisasiat

Cac:38 Luumäen käräjäkunnan syyskäräjät 1915, varsinaisasiat

Cbc:20 Luumäen käräjäkunnan ilmoitusasiain pöytäkirjat 1914

Cea:16 Lappeen tuomiokunnan välikäräjät 1913

Cea:17 Lappeen tuomiokunnan välikäräjät 1914

Cea:18 Lappeen tuomiokunnan välikäräjät 1915

Viipurin hovioikeus

Aia:32 I osaston lähetettyjen kirjeiden diaari 1914

Dbb:170 Päätökset syys- joulukuu 1914

Julkaisuja

Holmberg, Håkon – Eriksson, Jerker A. – Blomstedt, Yrjö: Suomen tuomiokunnat ja kihlakunnantuomarit. Vammala 1959.

Häikiö, Martti: Suomen leijona. Svinhufvud itsenäisyysmiehenä. Juva 2017.

Räikkönen, Erkki (toim.): Svinhufvudin kertomukset Siperiasta. Näköispainos vuoden 1928 laitoksesta. Vantaa 2014.

Suomalainen Wirallinen Lehti 16.1., 19.1. ja 3.7.1915.

Suomen Tilastollinen Vuosikirja. Uusi sarja. Kahdeksas vuosikerta 1910. Helsinki 1910.

Uusi Aura 27.11.1914.

TEKIJÄT

Viivi Berghem
Martti Häikiö
Jussi Kivinen
Annukka Palmén-Väisänen
Maritta Pohls
Antti Saarenpää